En keherannu sanua sille flikalle, notta molisin halunnu valokuvata sen reippahan rinnuspiälen. Ottaa komiat kuvat näyttävistä tatuoonniista. Solis luullu mun haluavan kuvata sen kikkiä johkin omihin arkistoohini, myähemmin niitä vahratakseni. Olis pitäny mua perverssinä.
Flikka oli ku karamälli, siävä ku mikä ja niin nätit kletutkin päällä ja kengäkki viimmeesen muarin mukahan sellaaset remmiiset ja korkiat. Mulla kulu aika hyvin sitä vaharates ja luulin sen tulevan jostakin juhulista tai menevän keskellä arkipäivää sellaasihin pileesihin. Kysyynki sitä oikeen ääneheni ja siinä samas tunsin itteni melekooseksi Vanhaksi Täriksi. Soli menos mummaansa kattomahan. Toivottavasti se mumma ei oo kovin vanaha.
Soli siävä ku karamälli, koko flikka kenkiinensä ja klettuunensa ja esille pyrkivine terhakoone kikkiinensä. Mutta.
Mutta ne tatuoonnit. Noli ny vääräs paikas. Flikan ikähän nähären varmahan nyt a.i.v.a.n oikioos paikoos mutta ku pakkaa se aikaki kulua ja vuaret viäriä ja ikää tulla. Joilleki tuloo jopa niitä ryppyjäki ja rekolteekin alkaa mennä sellaaseksi...perkamenttiä muistuttavaksi. Moon kuullu sellaasesta ja joskus jopa nähänykki. Ku vaan muistaas mihinä.
Silloli molempien terhakootten, ulos pyrkivien pallukooren päällä komiat tatuoonnit. Olivat oikioota. Mä kysyyn. Ja se vastas suarahan, notta on oikioota, silloli ylypeyttä äänesnään. Mä pirättelin kyynelihiä ja siunasin ittiäni, notten ollu sen mumma enkä naapurin täti, saatikka ny äitikään. Molisin alakanu enempi murehtimahan.
Tatuoonnit oli sellaaset näyttävän näkööset isoonpualooset kuviot; kuninkaallisten vaakunoos vois olla sellaasia kuvia. Nyt niiren kuvien terävät sakarat näytti joka ilimansuuntahan. Noli vähä niinku komiat taiteelliset hämmähäkit. Tai skorppioonit. Ny ei oikeen tiänny mihkolis silimänsä pannu, isoot kuviot käski väkisten kattomahan alahappäin. Ne terhakat olis ny kyllä melekeen sokiaki nähäny, iliman tatuoontiakaan. En muista minkäfäriset flikan silimät oli ja oliko silla tukkaa. Oliko päätä ollenkaan?
Annetahan aijan kulua....
Sitten vuasien päästä ne komiat kuninkaalliset sakarakuviot alkaa kummasti hilioolleen rypistyä ja painautua rekolteen muuttuvahan ja aikuustuvahan ihohon. Tuloo isoja musteläiskiä pikkuhiliaa. Hämmähäkki alakaa kualla. Jossei niistä melekoosia musteläiskiä tuu, niin sitten niistä tuloo ohuuta pitkiä nualia joka suuntahan ja pisin näyttää alahappäin!
Pisin sakara tuloo näyttämähän suuntaa ja tiätä aikaa myären alahappäin, kohti laskeutuvia ex-terhakoota. Maanvetovoimalle mei kukaan voi mitään, ei ainakaan iliman silikoonia. Sitten aikojen kulues sillä ex-karamällillä tuloo olemahan krupissaan nualet ex-terhakootten yläpualella, aika kaukanaki ex-terhakootten yläpualella.
Nualet, jokka viittaa surullisina alahappäin, notta kattokaa ny, tuala oli joskus jotakin ja tuallaasiksi ne meni, ne mun terhakkahani. Kintahiksi.
Kommentit