Eliinamirjami käsitteli sanaa naisihminen plokisnaan. Mäkin tunnen sanan naisihminen mutta en ollu koskaan liiemmälti miettinyt ja maistellut sanaa. Eliinamirjami metsästi myös sanaa miesihminen! Miäsihimisiä ei oo olemaskaan!
Mielestäni naisihminen on just jotain 60+. Ja huom., nyt puhun vain ittestäni. Onhan olemassa vaikka mitä naisia, on olemas puumiakin, iästä riippumati tai juuri siitä johtuen. (Miähestä ei muuten koskaan sanota notta esim.Tiikeri, jos sillon kainalosnaan vaikka 2kymppinen flikanhuitales mutta nainen on puuma vastaavas tilantehes. Höh.)
Olisko naisihiminen sellaanen mauton, hajuton ja färitön henkilö, jokon ollu joskus Nainen?
Aloittaesnani lonkkapursiittini jälkehen uurelleen urheelijamaasen (kuka nauro?) lenkkeelyn kyynärsauva följys tukena ja turvana, lenkkikaverinani, törmäsin ykskaks ilmiöön naisihiminen. Tiäsin ykskaks itte olevani se ilimiö.
Pelmahrin aivan yllättään kaharen korian pukumiähen etehen pappilan puistosta sauvani kans. Tuskin näytin miltään keijukaaselta aamutuimihinkaan eikä kyynärsauvani hopianhohtooselta taikomisvälineheltä. Keijukaaspölyä ei leijunut ympärilläni, soli sumua, jos jotakin oli.
Miähet seisoovat puhumas suuria juttuja autojensa viäres, lähestyyn niitä, vähä harmittelin, ku en ollu ihan varma, notta tulikohan se tukka kammattua alahappäin ennen lähtyäni vai Röllikö siältä pusikosta pelemahti esille. Hiukka rykääsin, ku tiäsin, etten ollu viälä yhtään toimitellu kenenkään kans aamutuimihin ja en halunnu notta kurkusta olis tullu sellaanen syvä kurkkuääni tai "ääni hääsis" oleva pihahrus. Valamistauruun sanomahan pirtiän oloosesti huameneni.
Miähet vilikaasivat kerran mua, kääntivät takaasin silimänsä toisihinsa ja jatkoovat tärkiää juttuaan. (Miähethän ei juaruule.) Sain nialaastua huameneni. Eihän mua ollu olemaskaan pukumiähille. Olisivat pian saanu kakkat pukupöksyyhinsä, jos olisin loihtinu itteni sanomahan aamumöriällä äänellä huameneni.
Jatkoon matkaani. Miätiin kuumeesesti. Jotakin oli tapahtunut. Mulle ja mun elohoni. Muutakin ku se pursiitti. Tai kyynärsauva. Ennen joskus, joskus kauvan sitten, mennä muinoon, mutta kuitenkin, olisivat pukumiähet sanonu huamenensa tai jotakin tooosi älykästä, johon olisin pirtiästi vastannu tai näpäyttäny takaasin. Ny mua ei ollu niille olemas. Ihimisenäkö? No, ei ainakaan Naisena. Musta oli aika ajanu ohitte? Höh?
Musta oli tullu naisihiminen.
Kommentit