Aivan piänenä lapsen miälikuvitus riittää vaikka mihin.

Sitten jo 3 vuatiahana aletaan pikkuusen kyseenalaistamahan mumman sanomisia. Iso epäuskoonen ja vähän kuitenkin ihastunutkin ilme, kun mumma sanoo, notta havaattikko, kuinka Paha Miäli livahti ovenraosta pihalle. Simppaalu loppuu, itkun ääni vaimenoo...Eikä?! sano poika, KYL-LÄ, mumma vahvistaa. Lapsi katsoo kirkkahilla silimillä, näitkö, että meni...?? Kyllä, mumma näki!

Lievä hymynpoikanen kirkastaa lapsen kasvot. Hetken kuluttua se kuitenkin sanoo, notta kyllä minulla on vielä paha mieli. Mumma toristaa, notta meeppäs ny käymähän keittiös, siälä Hyvä Mieli jo odottaa! Ja yhtenä hymynä on poika, kun pääsi keittiöön asti. Hyvä Mieli oli odottamassa siellä.

Leikiimmä poijan kans kauppaasta. Sei voinu myyrä mulle jauhelihaa, kun sillei sitä ollu. Askel aikuistumisehen, askel asiooren konkretoitumisehen. Miälikuvitusta on, mutta jos kauppatavaroos ei ookkaan jauhelihapakkausta, niin mitäs myyt, siinä kohtaa voitti aito rehellisyys? Minen tiänny, mitä kaikkia sillä oli siälä kaupasnaan, meinas jo mullekkin tulla paniikki, ku sain useen vastauksen;  ei ole ja kauppiahan äänikin alkoi kohota falsettihin eioon kohralla! Vielä tostakin selvittihin.

Soli saanu vesipyssyn, oikeen sellaasen isoon ja pitkän, lahjaksi. Pyssy oli pantu yän aijaksi pesutornin päälle. Vappuaamuna poika oli noussu ylähän ennen vanhempiaan ja vienyt tuolin pesuhuoneesehen ja siltä noussut seuraavalle tasolle ja johan pyssy oli ihanasti taas käsissä.

Sitten ei muuta ku tepastelu makkarihin ja täyslairallinen vettä pyssystä nukkuvan isän naamalle.