Postiluukusta oli tipahtanu valkoinen kirjekuori, eikä niin mikään tyhjä kuori! Mun piti oikein puristella sitä varovaisesti, jotta mitähän täällä voi olla?! Ei muuta sitten ku varovaisen hypistelyn jälkeen tapani mukaisesti repäisin kuoren auki ja nämä kauniit mansetithan sieltä tipahti pöydälleni! Kuori oli entinen. (En tajua, miksi en voi avata silleen nätisti, sieltä takaa läpästä. Miksi mun pitää avata riuhtoen niinku muutkin lapset?) 

Kamerastani tai ainakaan tavastani kuvata ei ny puhuta mitään. Minkä mä ittelleni ja osaamattomuudelleni voin. Valokuvaaminen ei oo mun alaa, se on aina sellainen välttämätön paha vaan ja siksi kaikkia kumman kiiltäviä kohtia tulee kuviin ja aurinkokaan ei paistanu tänä lauantaiaamuna kello 6. Oli pakko nousta yhtä aikaa päivänaluun kanssa, menen juoksemaan Pyrypoijan kanssa pihalle, ettei sen tartte yksistään juosta koko päivää. Mumma on väsyksissä jo pelkästä ajatuksesta.

Uskon, että ainakin osa isoista kannenavaaja-klipsuista on mun irrottamiani. Ananaspurkiista. On tai ei, Annelilla on niitä ripakopallinen, klipsuja! Pienempiäkin, niinku lonkerotölkistä tai jostain. Käykääpäs kurkkimas, mitä Anneli tekee niistä ja mitä muuta ihanuuksia löydätte! Siinä on nainen, joka tekee mitä haluaa, moni muu tekee mitä osaa.

Kiitos Rakas Anneli kauniista manseteista! Ja siitä toisestakin ylläristä, jotei tässä kuvata! (Sei ollu rahaa, jos ny niin luuletta.)


(Älkää laittako mulle koskaan paperirahaa kiriekuores, minen osaa aukaasta kuaria nätisti, ne pian halakee, rahat. Toki saahan ne teipattua, rahat, notta voitta sittenki laittaa.)