Kuulin tuttavaltani lapsuusmuistoostaan. Maija oli kansakoulus laittanu etunimensä väliin väliviivan, sellaasen ajatusviivan, kun oli inhonnu nimeä Maija. Pitkäs juaksus sitten oli maistraatti purottanu väliviivan poikes sellaasis paikoos, mihinkä tuli maistraatin automaatiset päivitykset. Nykyään tuttavani osaa käyttää jo etunimeään väliviivatta iliman nimen inhuamista.

Maija kertoi, miten oli ihaallu lapsena vanhempiensa etunimiä: Vilho Evald ja Vieno Eliisabeth. Maija oli aina luullut, että vanhempansa olivat jotain suurta, kun molemmat osas kiäliäkin. Isä saksaa ja äitinsä englantia ja ruattia. Äiti oli aina avustanu naapureitaan, jos oli pitäny johkin kirioottaa kiälillä taikka suamentaa Ruattista tullehen kirieen saajalle kirieen sisältyä. 

Maija ei ollu ihimetelly lapsuusaikana, kun asuivat aivan tavallisesti ja meleko vaatimattomastikki, notta voiko omat luulot olla oikioota. Maija oli luullu, notta olivat kuninkaallisia, kun isä oli Evald ja äiti Eliisabeth.