Eletähän viälä niinku viimmeesiä päiviä. Kun ny ei vain olisi joulunaikana tullu peplumia! Son sellaanen kätvolkilta tuttu ilimiö nykyysis kletuus; uumalla keikkuva ylimääräänen helema. Päätin, nottei mulla mitään makkaroota oo luntioomien lähettyvillä vaan ne on peplumia! Kuulostaa jotenkin nätimmiltä jutuulta.

Mä olin kohtuuren rajois koko joulunaijan. Ainakin jos vertaaloo viimme jouluhun, ku pelekäs, nottei enää nojatualista pääse ylähän. Söin vain 2 rasiallista vihreitä kuulia; ekan het ennen joulua ja toisen vasta jouluna, Joten kun oikeen laskoo, niin tulin syäneheksi vain yhyren rasiallisen jouluna. Ei ollu enempiä vihriäkuularasioota! Suklaarasioosta ja niiren sisällöstä ei ny trenkää puhua mitään. Niitä oli vaan yks. Kasa.

Pyry, 4v., soitteli täs yks päivä ja sano, notta sillon reikä hampahas! Kauhistuun oikeen torenteolla ja kyselin, jottako oikeen maitohampahis olis reikä? Pyry hoki innokkahana, jotta ON ON! Jouruun pyytämähän äitinsä puhelimehen ja aloon tivaamahan, jottako oikeen totta? Äitinsä totes lakonisesti, notta mummaa siinä vierähän taas.

Poijalle sanotahan aina hammaspyykillä, jotta nyt pestään hammaspeikot pois! Joskus muka näkyi jossakin vielä hammaspeikko lymyävän, niin pestiin nopsaan se pois. Samalla oli aina kerrottu pesun tärkeyrestä, jottei vain tuu hampaisiin hammaspeikolle asuinpaikkaa! Poika oli kyselly, minnekä hammaspeikot sitten menee suusta, kun pestään? Vastattu oli, jotta pottaan ja siitä sitten pyttyyn.

Pyry oli siitä hätääntynyt ja oli tullut oikeen paha miälikin, kun hammaspeikko sellaasen kohtalon koki. Itkettämähänkin rupes. Joten poika päätti, jotta on hampahas reikä ja kotikolo hammaspeikoille.