Uutishuane on pääsemäs vasta ny pikku hiliaa riville. Häntäluu kuulema pääsöö kaharen vuaren kulues. Musta maanantai 2.1. oli paha, erittään paha.

Lähärin töihin silloon het aamusta, oli satanu hianoosen lumen kauttaaltaan. Ihastelin neitseellistä maaperää, aah kuinka puharasta ja samantiän kattelin ylähäppäin pihavaloja. Toimivat.

Eherin vetää pääni hartiootten välihin mutta mihkäs sitä puatansa olis vetäny. Heti silimäys, näkikö kukaan? Sen jäläkihin alootin ylähän kampiamisen. Olin tyytyväänen, kun en nähnyt yhtäkään taloonväkiä pihas. Se siitä häntäluusta. Kipiää otti.

Tullessani illattaasin kotia kaks tätiä pysäytti mut pihas ja kysyyvät, notta löikkö pääs? Ihimettelin ääneheni, notta kuinka te voitta tiätää, notta solin minä? No, kun aamusta ei kukaan muu rapusta lähde kuin vain mä ja mun huapikkairen jäljet näkyi siististi pihassa ja sitten olikin niiden jäläkien jatke kuin olis hevoonen piahtaroonu. Sen olivat torennehet, notta henkihin molin jääny, kun askeleet jatkoi matkaansa.