Kummallista. Vaikka mulla olis 111 pöytää, niin ne on aina tavaraa täynnään, varsinkin just se tärkein pöytä. Jos mulla on 4 työpöytää työhuoneessani, niin 4 niistä on täynnään tavaraa. Vanhemmiten jotenkin ote herpaantuu just siinä kohden, kun pitäis laittaa jokin tavara paikoolleen. Sitten joskus…on mulla melko yleenen ajatus. Nyt ollahan taas täs pistehes, notta ”sitten joskus” aika on jo ohitettukin. Huakaus.

Ja tierän, notta parsin- ja silimäneulojakin lojuskelee jossakin tuas kasas. Iliman mitään suajaa. No, ne löytynee sitten omien kynsien alta.



Kattelin valamiiren huivien kasoja…tualahan ne on hyllys kasapäin. Nei oo vankilas eikä muutoonkaan mihinään sellis, nua on mun portahat yläkerran resirenssihin, siihen meleko siistihin tilahan, jossei oo tavaraa pöytien päällä. Vain villakoiria pöytien alla. Joku sanokin, notta yläkerras on vaan erustustilat. Hmm. Kuulosti suureelliselta mutta meleko kivalta. Erustustilat.

  Moon rustaallu kulukaa hyyskänmattoja, illas tulis aina yks valamhiksi, jossei kuutta kertaa pärvöttääsi ja aloottaasi aluusta. Aina joku kohta illottaa. Matoskin. Pitääs kattella varmahan jostakin ohejet. Mutta minen taira niitä ohojehia oikeen tajuta. Omasta päästä on heleppoo teherä. Tulos on useen sitten sen näköönenkin. Menettelevä.

Jossen moo muuta tällä viikolla oppinu, niin sen moon oppinu, mistä juantuu sana karkauspäivä, sen mä jo tiäsinkin miksi on olemas karkausvuasi.  Höpö höpö, kosintojen tai hamekankahien kans sillei oo mitään tekemistä.