Mun ystäväni on tulos kylähän, se asuu Isoolla Kirkolla. Kattelin huusholliani eileen sillä silimällä ja lopulta laitoon sille tekstarin, notta on erittään mukavaa, ku se tuloo, muttei mun pölyt katua pelekällä ajatuksella. Se vastas, nottei haittaa, sillon näkö huanontunu.

Muistan, ku se oli joskus vuanna viis mun tyänä ja moon tunnetusti melekoonen leipuri. Tein sitä samaa iänikuusta piirakkaa, jonka tiäsin onnistuvan ja laitoon päälle banaania, kermavaahtua ja kiiviherelmiä.

Sitte juatihin kaffia je se leikkas isoon palan piirakasta ja ennen ku maistookaan se huurahti ihastuneena:"Ai ihanaa! Täälä on luumuhillua!"
Molin hiliaa hetken ja sitten kohottauruun pystympähän oikeen kattoakseni, notta mistä kummasta se ny puhuu.
"Mihinä luumuhillua?" kysyyn lopulta.
Se nosti piirakan palaansa ja näytti lusikalla banaanin ja piirakanpinnan välistä kohtaa. Soli melekoosen tumma.

Jouruun sanomahan:"Ei siinä mitään luumua oo, se on vaan palanu pinnalta."





Hollyltä kävin hakemas tuallaasen mukavan kuvaknapin, meirän jokapäivääsestä plokiystävyyrestä, laitoon sen tuahon oikiahan laitahan muiren joukkohon, sen yläpualella on Krätisevältä Akalta ilahruttava knappi.