Son ny itsenääsyyspäivän toivotukset kohorillaan! Notta hyvää tätä päivää!

Moon kattonu tv:stä yhtä sun toista ohojelmaa. (Mukako vain kahta ohojelmaa?) Non sellaasia realitisarioja; Maiamin täyrelliset naiset, Ruattin milionäärinaiset ja sen semmosia ja aina niis on jokahittellä paikas ku paikas, käres tai pöyrällä sellaanen hiano kännykkä. Sitte ku ne alakaa puhumahan niihin, niin ne laittaa älypuhelimensa siihen kämmenelle ja alakavat puhumisen. Se näyttää justihin samalta, ku nolis haukkaamas näkkileipää. Enää ei vissihin nykykännykööllä kuulemisehen tarvita korvia, alasimia, kuuloluita?

Noh noh, ei niitä enää kännykööksikään vissihin sanota. Non aipärejä, taplettia, älypuhelimia, iPhonia, vaikka mitä mopiililaittehia. Moon alakanu kutsumahan nitä näkkäriiksi.

Seuraavas kokoukses, juhulis tai kyläpaikas mihinä moon, mä laitan joko isoon lankapuhelimen jatkojohoron kans keskelle pöytää

tai näkkileivän, gluteenittoman. Tai asperiinin.

Vastasin ilikkaleheren, maakunnallisen sontasiionin, kalluppikyselyhyn. Siinä haluttihin tiätää, notta onko mulla pöytätapletti, älypuhelin ja muirenkin yhteyrenpitoesinehien, mopiililaittehien nimiä siinä listas oli kruksia vailla. Minen eres muista mitä ne sanat oli. Kännykästä ei kysytty mitään eikä lankapuhelimesta. Tai jos kysyttihin, niin multa meni niiren nimet yli hilsehen.

Ajattelin, notta kyllä mun ny joku kohta pitää kruksata, muutoon ne luuloo mua mettäpöllööksi tai joksiki kottaraaseksi. Vastasin notta on mulla, on älypuhelin. Laitoon viälä kruksin tapletti kohtahankin.

 Ja onhan mulla. Kännykkä ja oletettu äly. Ja taplettia koko purkillinen. Reseptiäkin löytyys.