Älä provosooru vaikka provosootaaskin. Se niistä vaaliista. Nopiasti läpikäytynä ja spekulootuna.

Moon pohtinu. Ny ei oo kysees tv:stä kuunneltua asiaa, tai ompas, mistäs muusta mä jääkiakosta mitään kuulisinkaan. Minen oo enää pääsny Potniahallihin kattomahan ku Vaasan Sportti pelaa. Nuarena flikkana, hyppööiäs,  olin aika useenki siälä, kattomas ku muutama tuttu pelas. O Tempora, O Mores!

Niin piti sanomani, notta  jääkiakos voirahan teherä maali. Sitten ku alakaa jantusjaloon orottamahan minkälaasen maalin ne teköö, metallistako vaiko puusta vai menöökö muavisen resignin pualelle, niin mitä kakkaa!? Ei ne mitään maalia tai maalinkehikkua teheny! 

Jos mun sanotahan tekevän vaikka pontson, niin kyllä siitä eres jonkinlaanen pontso tuloo! Jos mä teen huivin, niin kyllä siitä huivinnäköönen tekeles tuloo!  Jos mä tekisin maalin, niin kyllä se ainakin jalakapallomaalia muistuttaas!

Äitini (85 v.) oli ison kaupungin sairaalas tarkkailtavana parisen päivää. Sellaases hektises paikas, joten olotila taisi käyrä potilahalle vähän turvattomaksi ja mikään ei muistuttanu piänen lähtösairaalan tuttuja turvallisia ympyröötä. Mukahansa ei saanu eres omaa tuttua rollaattoriaan. Piti olla sillä reissulla vain seuraavahan aamupäivähän mutta eihän ne lääkärit toimi niinku kellot. Päivä viärähti melekoosen pitkälle iltahan asti ennenku lääkäri tuli paikalle.

Uskon, nottei oikeen kellään hoitajalla ollu tarpeheksi aikaa pysähtyä kuuntelemahan, mitä äitini yritti toimitella ja kysellä. Äitini puhe eioo oikeen viarahan korvihin täysin hyvää, kuuntelijan pitänee keskittyä, jolloin havaattoo, notta mitäs sitten jos puhe onkin hankaloitunu kun ei kerran korvien välis oo mitään vikaa. Siksi äitiä tulis kuunnellakin...sehän ei avuttomana jää paikoolleen vaan orottelemahan. Toimen täti.

Luulen, notta äitini suivaantu myös kakskiälisehen paikkahan, kun ei kerran saanu seleville, missä on oma rollaattori, niin sepäs meni ja teki ittellensä rollaatorit! Aamupäivän ja lääkärintulon välille äiti oli järjestäny omaa kivaa.

Soitin illalla äitille ja kyselin vointiaan, se hermostu ja sano, nottet kyllä ny pirä linjaa varattuna, lääkäriä ei oo näkyny, ja mä haluan tiätää, tulooko se eres. Soitin sitten samantiän hoitajalle ja kysyn, että voiko olla, että vanhus on erelleen orottamassa lääkäriä? Hoitajaa alkoi naurattamaan ja hän sanoi, ettei äitinne ole kyllä siitä kärsinyt yhtään, ettei lääkäri kertakaikkiaan ole vieläkään saapunut,  vaan äitinne on järjestänyt touhua ja hauskuutta kaikille hoitajille. Huokaisin ja kysyin, että mitä ihmettä se äiti nyt...

Kun ei kerran ollut tullut otettua rollaattoria mukaan eikä ollut saanut asiaansa svenska-finskatalande hoiturille tuatua esille, niin äiti oli päättäny nousta ylähän, kun ei oo tottunu koko päivää makaamaan sängys vaan oli tottunu lenkkeilyhyn tukka kammattuna pitkin piänen sairaalan käytäviä. Hoitaja sanoi, että äitini oli lähtenyt liikenteeseen...ensin se oli tullut työntäen jonkun pyärätuolia erellään ja kysellyt, missä se lääkäri viipyy? Hoitaja oli ohjannut äitini takaisin vuoteelleen ja palauttanut pyörätuolin oikealle omistajalleen. Hoitaja sanoi, että kun hän seuraavan kerran kääntyi, niin äitini tuli taas pitkin käytävää...tällä kertaa oli työntänyt erellään pöytää...

Kaiken, mikä oli irti lähteny laattiasta, äitini oli käyttänyt rollaattorin korvikkeheksi. Nonniin, mun omat flikkani, tämä oli teille uus tulevaasuuren näkymä...ei se omena näinkään päin kauvaksi puusta putua...mitä isomumma erellä sitä...

Minen oo lakkien enkä pipojen käyttäjä. Pipot kiristää. Niinku pyhimysrengaskin. Mutta ny uutisis sanottihin, notta tohtoreita oikeen tehtaallahan. Tohtorinhattu vois olla kiva tyämatkoolla. Sen verran täälä rannikolla päin kyllä aina tuuloo, notta pitääs laittaa hattu sitten leuvan alle kumminauhalla kiinni. Väitellähän mä osaan melekoosesti vaikka oon kyllä sitä ny yrittäny himmata, kun muisti pakkaa prakata, jottei joka paikas aina uskalla vahavasti väitöksihin ruveta. Minkähän alan tohtoriksi väittelis hatun saamiseksi? Saivartelun?

Härkäviikot ja reikäleipäpäivät alako ny tänään. Joskus nuuttipukki heitti joulun pihalle heti loppiaasen jäläkeesenä päivänä mutta nykyään kuulemma vasta tänään Nuutin nimpparina.

Soitin eileen naapuripitäjän terveyskeskuksen sairaalahan kysyäkseni äitini vointia.

"Päivää, täällä puhuu M LMN-PN. Kysyisin äitini E L:n vointia."
"Päivää! Yskä on jo paranemaan päin!"
"Jaa, että sitäkin on tullu!?"
"Kyllä, mutta parempaan ollaan menossa! Paappako on nyt kotona huonossa kunnossa?"
Koko nykyelo ja lapsuusaijankin elämä lipui silimieni ohitte...
"Paappa?"
"Niin. Paappa, miten hän voi?"
"Multa on Jussipaappa ja Eelipaappaa kuollu ja isänikin on jo kuollu aikoja sitten."
"Tuota. Sekoitin nimen nyt varmaan samannimiseen rouvaan."
"Samannimiseen... Mutta hänkin on jo kuollut aikoja sitten."
"Mitäh!?!?"
"Aloitetaanko ihan alusta, olen ..."

************************************************************
Joku jääkiakkojoukkue oli kärähtäny kii, soli kukistanu toisen juokkuehen viarais.

Pitääs ryhtyä aamutoimihin. Laura teki jullikan mun keittiönkellolle, se siirti sen. Ei kellon paikkaa mutta siirti sen molemmat viisarit oikiahan nykyaikahan, ku muut seinäkellot huushollis on mennees tai tulevas kesäaijas. Ny saan joka aamu funteerata, onko jo kiirusta vaiko eikö oo vaiko orotoanko kiiruhun tulevan. Siinon hommaa yhyrelle aamulle.

Kyllä tv:stä jotakin tosi älykästäkin oppii, niinku ny senkin, notta "Saksa on ikääntyvä talous". Höh. Seuraavan kerran ku mä vanhenen, niin se en ookkaan mä, joka vanhenoo vaan mun talous vanhenoo.

Senkin oon oppiny ny tänä vuanna, notta Hippocampuksen matala aktiivisuus aiheuttaa eksymissyndrooman. Ei tarvitte seuraavalla kerralla, ku lähikaupungis seikkaaloo etties, mihinä se Anttila ny olikaan, syyttää muuta ku hippocampusta, ku jatkuvasti kauppoja siirrellähän outoohin paikkoohin ja sitten ku ne löytää, niin non taas siirretty omille vanhoolle paikoollensa.

Urheelukilipaalut on siitä mukava laji, ku siinä voi samalla teherä kasvatustöitäkin. Esimerkiksi hiihtäjät voi kesken kilipaalun kasvattaa välimatkaa.

Pilpaon kaupungista asti on joku tullu ny Isoolle Kirkolle puhumahan Kukkenhaimin museosta, jokolis yhtenä osana He-san kulttuuritointa, notta varmahan niinku suameksi, notta artisti elikkä kaupunki maksaa. Minen ota kantaa, tunne koko Kukkenhaimia. Viälä.

Mullon tapana laittaa puhelimehen heti ylähän asioota, jokka haluan muistaa. Mutta mun pikakiriootus alakaa olla sitä luakkaa, notta moon melekoosen hämmästyny, kun en enää ittekään ota selevää mitä moon tarkoottanu. Höh...tua lause laukaasi sellaasen muistikuvan, ku joskus mun nuaruures joku käytti sellaasta lentävää lausetta, ku ... siitei olisi selevinny isänsä tappajakaan, sitei olisi osannu teherä isänsä tappajakaan. Aika outo lause. En viitti eres analysoora.

Niin siitä mun uuresta pikakiriootustyylistäni...nykkin puhelimes lukoo, notta "wcankka". Eikä muuta. Ota siitä ny selevää...mihkään hyyskähän minen sellaasta oo tarvittemas...voi jestas...Kyllä kulukaa nua aivot toimii, ei tarvitte ku kirioottaa! Hippocampuksesta hualimati ne toimii tai justihin sen takia. Wc-ankka...meinasin ostaa sitä joululahajaksi aikuuselle siskoonflikalle, Eveliinalle, ku se aina pikkuflikkana toivo sellaasta joululahajaksi. Ja wcankka ei ollu mikään keltaanen kylypyankka vaan sellaanen nokan omaava wc:n puhuristuspullo, wc-ankka! Minen muistanu ostaa, ku minen oo tajunnu ennen joulua tuata ikiriootustani.

Mettätöis palaa kuulemma tuhansia kaloria. Muistakaa ny, notta joka paikkahan ei saa kyllä valakioota sytytellä. Toki solis turvallisempaa mettäs poltella kaloria, kotitöis son jo vähä hankalampaa, jollei oo puuhellaa taikka takkaa. Puuhella? Hmm. Aika outo sana.

Uus B e e t l e volokkari oli tosi näppärän näköönen. Näin justihin tv:s. Moon useen sanonu, notta toisinaan näköö, ku auto on justihin samannäköönen ulukoosesti ku omistajansakkin. Minen voisi ostaa uutta pikkunäppärää piitleä, moltaas jotenki sitten niin samanoloosia. Krupiltamma. Hahhahah, miltähän näyttääs, jos mä konttaasin pihalle jostakin matalasta urheeluautosta ja alakaasin nostamahan ittiäni pystyhyn ovenkripaa pitkin. Nonniin, kuka hörähti? Ei sitä ny niin voimakkahasti tarvitte kuvitella.

Voi ku o palio asioota, joistei tiärä viälä mitään. Niinku ny eeppinen vetskarikin. Venäjänmaan johonakin pelis, jääkiakko (?), oli ollu sellaanen vetskari. Sitei tarina kerro, notta oliko se ollu valamentajan kletus vaiko pelaajan. Mutta söpö nimi. Minen osaa ommella oikiaakaan vetskaria mihkään klettuhun kiinni, saatikka ny sitten eeppistä.

Uuren Vuaren kynnyksellä... Eres on sata ovia, tuhat tiätä. Valitte syrämmelläs, punnitte tuntehella, käytä hiven järkiä. Ovet on tehty avattavaksi, tiät tallattavaksi, elämä elettäväksi. Jos erehdyt, uskalla rääkyä, uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa.

Ei mikään kasva iliman vettä, ei ihiminen kypsy kyynelittä. Mutta silti odota parasta, äläkä pelekää pahinta, niin saat mitä ansaattet.

Toivotan sulle ja huanekunnilles palio onnia Uureksi Vuareksi 2012!

(murteutettu mukaellen: Airteg.com)

Voinhan mä toivottaa onnia Uudelle Vuodelle 2012, mutta mitäs mä sitä onnia ny vaan yksistään sille toivottaasin. Sulle ittelles mä onnia toivotan Uudeksi Vuodeksi! (Pääsinpäs saivartelemahan viälä lopuuksikin!)

Nonniin, son ny lusittuna ja elettynä ja ennen kaikkia syätynä! Joulu ja sen sapuskat. Eikä ollu yhtään ähkyolo, ei niin yhtään. Enkä liioon muuttanu jouluksi kaappihinkaan, notta senkin siivous on ny sitten kuitenki erespäin.

Non nopiaälyysiä nua kakarat. Pyry avaali joululahajapakettiansa, yks paketti olikin avates väärin päin eikä näkyny muuta ku punaanen leviä tukinauha, jolla tyäkalusarja oli kiinnitettynä paffihin ja jolla koko sarian sai sitten vyätäröllekkin kiinni, vähä niinku remonttireiskallakin. Poika huurahti ihastunehella äänellä:”Tulvavyö!”. Sitten se totes, notta sillä oli ollu kaikkien aikojen palas päivä!

Yhyrestä paketista Pyrylle tuli liitutaulu, me sanottihin sitä ennen vanhaan riffelitauluksi, ja färiliirut. Se kerkis avata paketin ja piirtää molemmat pualet taulusta täytehen ennen seuraavan paketin aukaasua. Ja aikaa ei menny yhtään sen enempää, ku olis menny piirtämättäkään. Koottavan paloaseman kohoralla meinas tulla tenkkapoo, ku sen kans oltaas jääty heti leikkimähän ja paketinsisältö olis tullu kaaretuksi lahajapaperien sekahan.

Mulla oli hyvä syy olla laittamatta kystä kyllä. Seon mulle viaras ruakalaji. Koskaan oikeen oo keherannu kysyäkkään, mitä se kystä kyllä on. Mä yritin teherä jouluna sellaasia kevyitä kattauksia, ku pelekäsin, jos omasta ruaka-pöyrästä tulookin notkuva. Yhyres tv-ohojelmas puhuttihin notkuvista pitopöyristä. Kamalaa, jos olis soosikipot notkuvan pöyrän takia alakanu tiputella pyhävastuukille. Enkä halunnu alkaa pitelehemänkään pöytääni, vaikk olis kuinkakin ollu pitopöytä. Kyllä pöyrän pitää pysyä pystys pitämättäkin ja notkumatta.

(Maire Loppi: Peilistä näköö kauas)
 

Ajatuksisihij jäittä
hiliaasen kävelyn jäläkihin

hartaurella
rakkaurella
ja kiitoksella ajattelen

äireelle ja isälle
mummalle ja paapalle
kummitärille ja ystävälle

sytytin kynttilät

kintahankokoosten
lumihiutalehien sataes
taivahalta

hilijennyyn hautausmaan
kynttilämeren keskellä

kiittäen ja muistellen

ajatellen

********

Jouluusta iloa ja oloa teille jokaaselle: plokikaverilleni, lukijalleni, kommentoojalleni ja läheesillennä!
Olkoon jokaasen meirän joulu mieluusa ja sielus asti rauhaasa olo!

toivottaapi viluunen kissi  

Muut teköö mitä ne tahtoo, mä teen mitä mä osaan. Moni ei usko mun osaavan leipua oikioota juttuja, niinku korvapuustia taikka tiikerikakkua. Osaan mä. Toki tiikerikakus oli kerran sellaanen virhet, notta ku palan otti kätehen, niin jokaasesta kakunpalasta tuli kolome palapelin osaa. Ruskia kaakaoraita irtos kakunpalasta siististi, mutta noli kyllä heleppo koota taas yhyreksi kakunpalaksi. Eikä kokoaminen vaatinu isua järjenkäyttöä. Korvapuustini on hyviä vaikka uunis pellillä näyttäväkkin kaatunehilta moottopipyäriltä.

Mua ei vaan kiinnosta leipomiset, ei niin sitten yhtään. Mutta linnunkakut alakaa kiinnostaa aina tähän aikahan! Niiren tekemisestä mä tykkään; nei pala uunis eikä tartu kii. Oli eka kerta, ku niirenki kans meinas tulla tulemuksia, siis nekin meinas mennä pilalle. Olin pakastanu niihin kaikenlaasia marjoja...ja ku ei oo pakkaasta pihalla, niin marjojen kohorasta kakku vaan meni kahtia. Höh.  Ny ne on marjattomia sitten.




 

Vähä kalapioota ovat mutten usko lintujen valittavan. Menköhöt Jurvahan valittamahan, yhtehen aikahan sanottihin, notta valitukset saa osoottaa Jurvan kuntahan. Punaaset mariat olis antanu kivat säväykset. Muttei kaikkia ny voi saara. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Niinku syntymäs mullekkin. Tai on annettu järkiä ja kaikkia kauhalla mutta pihalle tuloo vaan lusikalla. Jotenki sellaaset aivot. Tippaleivät.

  Ei varmahan tartte ihimetellä miksi mä tällääsen kortin oon saanu. Roskisryykkari. Ny ei ookkaan mitään kivaa löytyny niistäkään.



Jossei suksia lasketa, niin ny mulla on koos villahan ja pellavahan liittyvät tyävälinehet: vyyhrinpuut, rukki, klihta ja rohorinraurat (on ne siälä takana, muttei näjy).

Ei puutu enää ku pelto pellavalle ja lammas.

Yhyren jutun vielä kerron muististani ennen joulua. Sen jäläkihin kerron kaikki, mitä mä muistan ja oon muistanu vuasien saatos! Vaikkei siltä näytä, niin niitä on vielä kuitenki enee kuin muistamattomuuksia. Onkohan?

On ollu melekoosta haipakkaa hoitaa päätyönsä ja siinä sivus sivutyönsäkin, josta on tullu yhtä työläs ku toisestakin. Menin eestaas täs yks ilta kattelen klettuja päälleni, ku Takataskuhun oltihin tuamas lisää myytävää ja minä lupasn tuojille ovia aukaasemahan. Kesken portahien tramppaamiseni soi puhelin ja se korvallani puhuun soittajan kans kattellen samalla omia romppehia följyhyni, ku huamasin, nottei puhelinta ollu niin mihinään.

Aloon hermostua, ei muuta ku taas yläkertahan, ei sielläkään, alakertahan, ei sielläkään. Lopulta soittaja kysy multa, notta mitä kummaa sä teet, ku alat hengästyä pikkuhiliaa enemmän ja enemmän? Sanoon melekeen itkuusesti, ku mun pitääs olla jo Takataskus ja puhelinta ei löyry!! Soittaja oli hetken hiliaa ja kysy sitten, notta omaako puhelintas kattelet? No, sitä sitä, mitäs muuta. Taas oli toises pääs hetken hiliaasta ja sitten ystävällinen naisääni kysy, notta sitäkö puhelinta ettit, jokon sun korvallas nyt?

Sitäpä niin.

Eteläkoreakin on ny justihin valamiustilas ja munkin pitääs pian olla, jos töihin meinaan. Toki tv-mainokses sanottihin eileen, notta "Peitä kasvojesi juonteet tänään, näytä heleä iho HUOMENNA!"

Josko sitten menisinki töihin vasta huomenna?

Voi että mä hermostuun täs yks ilta. Mun teki aivan älyttömästi, vaihteeksi, mieleni jäätelöä. Suklaasta. Mä tsemppasin itteni kiivaaseen työtahtihin ja korvien välis soi lupaus, notta ku kaikki on tehtynä, niin jäätelö orottaa pakastimes. Jippii!! Kuljin siinä eestaas yläkerran ja alakerran välillä. Hommat hoitu rivakasti, ku palakinto ja kiitos oli orottamas. Oli oikeen hyvä ollakkin.  

Sitten menin pakastimelle ja olin jo kattellu elokuvanki valamihiksi, jota aloottaasin kattelemahan. Pysäytyskuva päälle ja rivakasti rappusia yläkertahan pakastimelle, palakintua noutamahan. Voi kiesus ku nyppi kaalia lujaa kollates pakastinta. Mullei ollu mitään jäätelyä!

Menihän se ilta sitten niinki; tympiänä elokuvaa vaharates, iliman mitään hyvyskää. Miten voi karota viimmeesekkin muistinrippehet!? Molin aivan varma, notta olin ostanu jemmahan jäätelyä.

Seuraavana aamuna menin keittämähän kaffia…kaffinkeittimen viäres nökötti täysin avaamattomana muavinen suklaajäätelöpakkaus. Hyvin sulanehena. Hölskyikin jo. Sen oli siihen Joku nostanu pakastimesta illalla kesken kiiruhultaasen tyätaharin, niinku jo vähän pehmenemähän ennen hyvää elokuvaa.

Minä ja mun Salaanen Minäni, Idi Egoni. Son alakanu elää täysin omaa elämäänsä. Loinen. 

Pitääs muuttaa jouluksi. Jo täksi jouluksi. Pitääs siivota ny hetikohta suurimman osan tulevasta muuttokohtehesta. Pitääs ja pitääs. Pitääs keriitä.

Mulle tuli oikeen hätä kätehen (no, älkää ny niin kiriaamellisesti lukeko), ku Laura ilimootti tulevansa sulhonsa kans kotona käymähän. Son sellaanen sekkaalija ja krotari, nottei paremmasta väliä. Minen tajua, kehenkä se tuloo. Jos se ny lukoo tätä, niin sei tiärä, mikä krotari on.  Hahhahah...

Mun oli pakko toimia.

  Ja tällätä makkarin isoohin kansakoulukaappihin eres paperisia esteetä. Minen oo tyhymä, niinku paperiset sitä ny estääs, mutta yrittänyttä ei laiteta. (Eikös lehtikuviski tapaa lukia, jotta "kuvan pärehöylä ei liity tapaukseen". )

  Kaapis oli tälläänen vakava uhkaus. En löytäny mistään pääkallon kuvaa uhkaukseeni. En eres poikkikulukevia sääriluitakaan.

Mulla on ny vähä sellaanen kutina, notta noli vain niin lyhyen aijan, nottei Laura joutanu kurkkia kaappiihin. Son tämä joulunaika sellaasta, notta paree pitää varansa. Ja jos se on kurkkinu, niin se puhuu vasta joulun jäläkihin. Tai vuasien päästä. Se tiätää kuinka hullua piretähän jännitykses.

Moon ny eläny ja elän jouluhun asti Takataskun elämää. Leikin kauppaasta. Notta son ny vähän erilailla kiiruhultaasta elämää. Toki saatan pysyä sitten pahanteosta poikes.

Son joulukuu. Pimiä ja märkä joulukuun alaku. Alakas kuulostamahan aivan säätiarootukselta, johan tekin ny näjettä klasista, nottei kesäkletuulla enää mihkään lähretä. Kantsii mennä autolla tai fillarilla taikka kävellen.

Moon ny kattonu tyylivarkahia -ohojelmaa. Heti aluus tuloo ruutuhun sellaanen lause ku "Ohjelma sisältää tuotesijoittelua". Onko se kehootus vaiko varootus?

Seuraava kuva sisältää tuotesijoittelua:


Täs ny uus kohtaa vanhan. On muuten tosi hyvä seläntukenakin, nua siivet! Kelepaa nojaalla!

Moon ollu ny taas ylähällä ennen sianpiäremää ja nyt tekis miäli mennä ottamahan pikku tupluurit. Opiin sanan vasta viikolla.Tuupluuri. Jotenkin tosi söpöä mennä tuupluurille kuin mennä nokkaunille. Minen pysty eres nukkumahan nokallani. Happi loppuus.

Mä en oo tahditoon vaikken soittaja ookaan. Joskus voi olla tahditon vaikka olis muusikkokin. Minen osaa laulaa yhtään, tai johan ny mä osaan mutta jokkut on sitä miältä, nottei mun kantsi laulaa vaan ottaa aina voileivän sillä kohtaa ku teköö miäli aloottaa. Ketä silloon saa syyttää liikakiloosta? Antaasitta laulaa. Mulla on kymppi (10) laulusta! Kuus otin paperilla ja neljä kätehen!

Täälä on sarellu kaikenlaasta. Viimmeeseksi pikkusohojoonen kerros lunta maankamaralle ja mun tyäpöyrälleni jotakin islantilaasta tulivuaren sisusta. Vaalian tuhkan oloosta.

Pitääs ostaa Ändiä kaappihin, se kuulemmä räjäyttää liat poikes. Pitääköhän sitä laittaa sankoohin vetehen ja mihkä sankoo sitten jätetähän: keskelle laattiaa? Lapsuusaijan tv-mainoksis sankoo heilui itekseen ja vesi meni pyärteisiin. Niin se varmahan viälä tänäkin päivänä toimii. Olis kiva tulla töistä kotia ja sillä aikaa olis liat menny taivahan tuulihin. Pitääkin muistaa jättää klasia vähän raolleen, notta on pölyyllä ja lialla kulukuaukko pihalle. Ettei se ny klasinpintoohin vain jämährä. Räjährysjäte. Muitten likojen päälle. Vai puhuristuuskohan nekin, klasit? Kun eivät vaan menisi sitten räjährykses rikki.

Mulla on nämä aamulliset töihin lähäröt vähä aina sellaasia kiiruhullisia, nottei oo oikeen keriinny kattua, minkä takin heittää päällensä. Illalla taas ei talavitakkia tartte hakia orsilta (mullei oo mitään orsia täälä), kun en oo mihkään lähäröskään. Aivan ku alakaas paikata kattua pouralla. Eihän se silloon vuara.

Eilisaamuna mun piti oikeen pysähtyä...voinko mä lähtiä kävellen töihin kesääsillä pualikengillä? Tiäsin jo ennen esittämääni kysymystäkin notten voi mennä. Nauraas tuan pualen mättähäkkin. Ei muuta ku miättiä mihkä tuli toukokuus muutos laitettua muavipussilliset kenkiä. (Kuulostipas nätiltä ja suureelliselta: muavipussilliset.) Mun säkää ei ollu ny mukana, kun löysin heti talavikenkäpussini. Olin oikeen hiliaa kontallani, ku käsihini osu pualipitkävarrelliset saappahat. 

Onko nää mun, oli eka ajatukseni. Kengät mahtu jalakahan eikä ne puristanu eikä hölskyny. No höh. Mullako tällääset? Ei tarttisi laittaa niitä yksiä ja samoja nilikkureeta, joihin molin jo kyllästynykkin, ku niistä tuli aina nilikkahan punaanen jäläki. Mulla on sellaanen hianonherkkä hipiä, nilikooskin, ku joki vähänki hankaa, niin saan punaasen juamun siihen kohtahan.

Oli oikeen mukava sohojos tepastella töihin. Varsi tuntu tukevan jalakaa, nottei niinku heti kaatunu ja kinttuansa katkaassu. Psykolookista tukia. Fillarin hoksasin jättää kotia. Kohtalua ei saa liikaa uhumata talavisäillä. Vähä arvelutti tepastelles pualivarsikengis. Miätiin, notten oo ollu kylällä kenenkään tyänä aikoohin..viimmeeseksi kesällä. Ja tuskinpa ny kellään lojuu takkianaulakon alla talavikenkiä heinäkuus? Notta olisin niinku ottanu jonkun toisen kengät. Sitten multa pitääs puuttua sanraalit. Niiten ny eres alakanu laskemahan, son ainua kenkälajike, joita mulla on palio. Sellaasia lättyjä, joka hulahteloo itestään kinttuuhin.

Mulla on kaks marikassiakin, punaasta ja mua on aina vaivannu, mistä moon sen toisen saanu. Ittekö jostakin ottanu? Tarttunu följyhyn. K.a.m.a.l.a.a, jos joku tiätää mun viänehen kassin eikä kehtaa pyytää takaasin, orottaa vaan, notta itte tunnustan. Jos joltaki ny puuttuu talavikengät, mulle saa tulla lasikenkää sovittamahan. Vasemman jalaan kenkää. Se jalaka on ollu aina ehejä. Toinen on ollu poikki ja son vähä suuree ny.

t. nimimerkki: talavikengät vaihretahan sanraaliihin

Joskus oon oikeen pyrkiny pois Jerinkonruusun antamasta kunnia-arvonimestä: Tättähäärä ja Kutrin antamasta: Ikuinen Sähläri. Mutta oon alakanu ymmärtämähän sellaasta sanontaa ku, jos ei jos-sanaa olisi niin lehemäkkin lentääs. Sama se on täs mullakin, ei lehemiä, mutta jos on syntymäs ollu maharollisuus saara älliä oikeen nappo kaupalla ja ny voi vain vaatia piänellä kauhalla, niin eikös se oo jo syntymävika? Mihkäs se koira karvoostaan pääsöö. Niiton kyllä kuulemma karvattomiakin koiria. Hmm.

Pesin täs kiiruhulla pyykkiä, ku piti eherottomasti saara pestyksi 2 pellavaklettua. Kurkkasin pesukoneehin, siälä ne olikin jo. Mulle on tullu paha tapa laittaa osa pyykistä suaraan koneesehen orottamahan H-hetkiä. Nyt yritän oppia opitusta pois. Paree ne on omas kopas odottamas reissua konehen syävereihin.

Sitten pesukone linkos ja mä menin jantusjaloon orottamahan, notta laitampas kerranki ne heti kuivumahan. Voi ku mä tyrmistyyn...kone linkos täyttä vauhtia, pestävien klettujen matka alko olla lopuillaan ja mulla makas laatialla kasa jotain... 



Siinä nolis ollu, pesua tarvittevat kletut. Kuivina laattialla. Jossei rinnuksis viikon ruakalistaa niin ainakin pualen viikon.

Voi että ku mun pisti vihakseni. Alko pyöriä pääs Kyröön Tuamaksen kirian lempilausehien aluut...kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Seuraavas elämäs haluan olla sellaanen rauhallinen luanne, vaikka jonkin asteenen tutkijaprofessori. Istua nökötän tutkittavani eres, vaikka vinkuhinkukiälien. Sais tukkakin olla niinku son aamuusin. Pystys.

Hiihtäjä Kyl-lösen Anne otti oppia kuulemma kantapään kautta. Notkia nainen. Ei oo ihimekään kun minen enää opi mitään.

  "Käytännöllinen neuvonantaja-  kirjanpidossa, kauppaliikkeessä ja lakiasioissa". Sisältävä myöskin Tietoja Posti- ja Sananlennätin-säännöistä Metri Järjestelmästä, Y. M. Hinta sidottuna 1 m. Vuodelta 1856. Vain pikkuusen vanhee kiria ku mä, ei oo ku yhyren numeron ero!

Siinä olis hyvä ja kapoonen tenttikiria lakimiähelle, kirjanpitäjälle, posti- ja lennätinvirkaalijalle ja vaikka matikanopellekkin! Nopiasti lujettuna, sivuja 140. 

Ny mä tierän, notta 10 kilsaa = metrinen peninkuluma. Ja jos halakoja tarvitten, niin sanon seuraavaksi myyjälle, notta tuappas metrinen halakosyli. 4 kuutiota sitten tulis tavaraa puusolahan. Ja jos haluaasinki vähemmän, niin käskisen tuara metrisen sysilästin. Silloon tulis vain 2 kuutiota.

Pupis voisin sanua myyjäpoijalle, notta laitappas mulle kannullinen lonkerua. Jos se meinaa tuara jollakin arapian maitotoupilla taikka maitohinkillä juatavaa, niin sanon, notta höh...se on 1 litra! Toki mulle riittää hyvinki pikarillinen, silloon poika vois tuara mulle 3/4 litraa. Solis vähä vähee, seuraavana aamuna vähä vähee pääkkypipiä.

Sitten ku meen ostamahan Vanhasta Aijasta pitsiä, niin sanon notta laitappas 6 2/3 korttelia mulle pitsiä. Jos Susanna kattoo mua pitkähän, niin sanon, notta ekkö ny tuata tiänny, notta se on 10 desimetriä! Ja jossei se tiärä resimeeteriäkään, niin sanon notta laita kalu sitten! Jos se näyttää hyvinki järkyttyneheltä ja alakaas ajatella toista puotis hääräävää, niin sanon sitte nopiaa, notta 5 tuumaa. Pitääkin painaa nua sanat miälehen, niin saan elvistellä, me kyllä puhumma muutoonki toisemma sekooksihin. Kaks hiliaasta naista.

Luoti. Hmm. Mä alakaankin sanomahan terveystarkistuksis painoni luodeis! "Palioko sä painat?" Hahahahhah...vastaan vaan määrän ja jätän luati sanan pois! Naula...sitä sanaa ei saa käyttää mihinään nimes. Luoti, se on melekoosesti vähempi ku meirän nykyynen tunnettu järjestelmä, typerä painojärjestelmä.

Yritin houkuttaa Mansikkia ny illalla tulemahan mun kans neulekaffilahan Vanhaan Aikaan meijärille. Se sano, notta ku Takataskun Jouluhun tulevat tavarakkin pitääs hinnootella. Justihin niin. Sanoon sille, notta minkä takia sen elämän täs vaihees vuatta tulis olla yhtään sen helepompaa kun munkaan eloni!? Saas nähärä oliko mun sanoolla yhtään painoarvua. Jos oli, niin Takataskus myyrähän ilimaasia juttuja, iliman hintalappua, tulevana viikonloppuna.

Mä huamasin töistä lähties, notten ehtiny saara lähtevän postin joukkohon kaikkia kirjehiä. Kauhialla kiiruhulla fillaroottiin pimiäs kohti postia ja kirjastoa, laihnakirjastoa. Ihimettelin, notta sainkohan mä lauvantakina uuren lampun fillarihini vaiko enkö saanu? Näjin sen kyllä antajan käsis räplättävänä, mutta ....Mihinään sitei ny ainakaan siinä pimiäs ollu.

Olin tosi tyytyväänen, ku olin hoksannu aamulla töihin lähties ottaa kirjaston kiriankin följyhyn, niin tuli kaks kärpäästä yhyrellä reissulla. Säästyys aikaakin.

Parkkeerasin postin pihas fillarini vinoparkkihin ja kaivoon laukustani kirjehen ja porhalsin yhyren nuaren poijan ohitte ja sanoon, notta hyvä ku kerkesin ennen postiautua. Poika katto käsiäni, käännähti ja sano jotakin. Viksu poika, ku sillä lailla jutteli viarahalle tärille. Avasin keltaasen postilooran läpän ja purotin kirjehen sinne. Kivastipas se hulahtikin, ku normaalisti siinä vaihees postiloora on jo meleko täynnä ja jään iliman purotusääntä. Se purotusääni, kun purottaa kirjaston kiriaa palautusluukusta, on yhtä kiva ääni, joka kuuluu ku laittaa viiniklasin paljahalle pöyränpinnalle! Kuuluu sellaanen kiva ääni...aaah, vähä niinku kaunihis-ja-rohkehis Prooken klasista.

Tyytyvääsenä postilooralta takaasin fillarin tyä laittamahan avaamaani laukkua kiinni...kattoon poikahan...se seiso kattoen mua...ja lähti pois. Samas mulla välähti...molin purottanu kirjeloorahan kirjaston kirian! Voi kiesus ku otti kaalihin ja lujaa. Sitä se poika oli varmahan yrittäny sanua, notta sullahan on kiria käres. Siinei auttanu sitten muu, ku jäärä orottamahan postiauton poikaa, siis ei auton poikaa vaan sitä kuskipoikaa.

Seisoon tyrniää looran viäres ku se tuli ja sanoon, notta taas moon täälä viime tipas. Se hymyyli, mahto olla samaa miältä. Se sano, notta onhan tässä nyt viälä melkein 5 minuuttia aikaakin...sanoon, notta onko se ny niin karvan päälle, ku aukaasoo looran? Oli se kuulemma tärkiää, notta kaikki aijallaan. Sanoon, notta pirän sille seuraa sen 5 minsaa ellei se mee ensin käymähän postin sisällä hakemas ne rullakot. Se katto niinku kysymysmerkki...sanoon, notta ku "tuala kirjelooras on Ep-pu Nuation kirja, siis ei sen kiria vaan mun kiria, Nuatio on sen vaan kirioottanu ja moon sen lukenu." Soli hauska poika, sitä nauratti.

Sain kiriani postiloorasta, soli päällimmääsenä ja kävin purottamas sen sitten kiriaston palautusluukkuhun. Kiva ääni kuulu ku kiria jatko matkaa luukun pohojalle asti. Hyvä ku tyäpäivän päätteheksi on nautintoja. 

Vein kuparilyhyryt parvekkehelle. Vanha fyrrykyröläänen kirkkolyhty on ollu näiren mallina, sellaasta akat käytti muinoin kirkonpenkis istuessaan hamehensa alla, lämmittämäs ainakin reisiä kovilla pakkaasilla. Varmahan vähä piänemmilläkin pakkaasilimoolla. Laitoon näihin sisälle ledvalosarjat, ei tartte käyrä sytyttelemäs ei sammuttelemas.

Kuinka ollakkaan mulla oli telkkari illalla auki ja havahruun kuuntelemahan kuinka kiinteestökuningatar Kai-san tytär siälä kehui äitiänsä. Äiti oli kuulemma sairaanpalio yhyreksää hyvää ja kymmentä kaunista ja sen polttariis oli ollu sairaanhauskaa. Minkähänlaasta olis ollu, jos olis ollu tervehenhauskaa?

Sitten se kehu äitinsä kynsiä kuinka ne oli mielettömät. Useen ne kynnet voi toki ollakkin vailla miältä. Katton täs naputelles omia kynsiäni...kyllä neki näyttää aivan sialuttomilta. Pitääs kait laittaa jotain kimallerassia niihin. Pysyysköhän eres tyämatkaa följys? Fillarivarastos viimmeestään lopukkin miälettömyyret olis karonnu.

Meillon aika pitkä ja kapia, polokupyärävarasto. Ja fillaria sitten joka lähtöhön! Ny taloohin on tullu uus asukas ja mun fillaripaikka oli viäty! Olin saanu hankittua sen kohtisuarahan ovelta, ku minoon ainut, joka lähtöö tästä isoosta taloosta aamuusin fillarilla liikenteesehen. Päiväsaikahan tämä fillaripaikka-varkaus oli tapahtunu! Jouruun parina iltana laittamahan fillarini nojaalemahan seiniä. Voi ku tuntu pahalta jättää MummaGT siten sinne nojaalemahan.

Eileen aamulla päätin, notta meen aijoos varastohon ja VALTAAN omalle Mummafillarilleni paikan. Siirrin jokaasta fillaria sijaansa eteheppäin kohti takaosaa. Ja sain kuin sainkin ittelleni paikan, melekeen vanhan paikan. Siirrin fillarini uutehen vapaasehen kohtahan melekoosen tyytyvääsenä! Ja poistuun fillarivarastosta pihalle ja laitoon munalukolla oven säppihin.

No, voi hittolaanen, multa jäi valot varastohon palamahan. Ei muuta ku takaasin sammuttamahan valoja ja laitoon oven sitten taas lukkuhun. Siinä mä taas seisoon fillarivaraston eres ja ihimettelin, notta mihinä kummas mun fillari on!? Ei muuta ku takaasin varastohon, siälähän se nökötti tyytyvääsenä justihin teherys parressaan.

Miten mä ny nuan häiräännyyn, notten hoksannu ottaa fillariani mukahan. Kiihkossani olin ollu, ku onnistuun valtaamahan paikan takaasin. Kyllähän se antaa sellaasia efetriiniä aivoohin, nottei arkiset asiat ekaksi oo miäles, niinku ny töihin lähtökään. Kattoon vähä ympärilleni taloon klasiihin päin, notta havaattiko ne kuinka mä otin varastohon menon yhä uurestaan ja uurestaan. Hyppäsin sitten polokimille ja polokaasin itteni matkahan, onneksi het nurkalla havaattin, notta mihinä kummas mun tyälaukkuni on? Ei muuta ku fillarinlestalta poikes ja käännyyn kattomahan tulosuuntahan...siälähän se nökötti autokatokses maas orottamas pääsyä fillarinsarvehen. 

Joku aamu mä unohran lähtiä töihin. Oiskohan se tänään...?

  Pyrypoika sai rummut. Toivottavasti äitin patakattilat saa jäärä ny vähän vähemmälle takomiselle ja kattilankannet säilynevät oikomisilta. Jotenki voi olla hyväkin, jos ilimat tästä vähän viilenöö, niin varastoon ei niin vain piipahreta rumpuhakkooksille. Naapurit ainaki voi tykätä niin. Tai sitten pitää alakaa keräämähän omppu- ja munakennoja ja alkaa vuaraamahan varastoa niillä. Hurrikanesin ainesta on poijas!

Mumma jo katteli ylähän Roadrunner -levyn ja alakaan harioottelemahan Get On laulunsanoja...meinaan mennä poijalle solistiksi!

  Roopinkikäryä on taas ilimas. Paree varmahan tänäkin vuanna on jättää nua sukset nojaalemahan seinää. Joku pian tunnistaa mut ja laittaa antamahan pissunäyttehen. Minen oikeen usko, notta puhtahin paperiin seleviääsin. Sen verran on aina veres jotakin länsi-itä -suuntaasta kasvuhormoonia.

Salasanoja ja sähköpostiosoottehia salasanooneen on kauhiasti ny kulukeella eetteris. On se kulukaa, jos joku löytää mun salasanani, ku minen taharo niitä ittekkään muistaa saatikka löytää, jos johonkin oon laittanu. Vanhan Vilukissin sähköpostin jätin kualemahan yksistään, se alakas täyttymähän "Onnia Vilukissi, osoitteesi on voittanut...", "Onnea V. olet voittanut ylimääräistä lapsilisää", "Et ole vielä lunastanut, Vilukissi, ipodiasi"..Siitä tuli onnittelusähkeeren vastaanottopiste! Minen voinu niitä kaikkia lunastaa, mullon roinaa muutoonki.

Mun oma äiti tapas sanua meille kakaroolle, notta on taas kaikki karoot kotona, ku me oikeen tappelimma; pikkusiskooni ja mä. Moon vasta aikuusna ymmärtäny, notta mitä silloon oli kotona, ku karoot oli. Tierättekö te? Kuinkahan äiti silloon niin väärin näki. Eikö se muka tuntenu meitä, höh?