Oon kattonu Hercule Poirotti elokuvia ties kuinka monennen kerran. Oon havaannu ittesnäni kuinka intentiivesti katton miten Hercule käyttäytyy. Son perfektionisti aivan siältä äärilairasta. Jokaanen esine on täysin omalla paikallaan, rusetti ja viikset niin viimmeesen päälle ojennukses ja samoon kaikki muukkin vaattehet. Mihinään ei loju turhia eikä ryttyysiä juttuja.

Johonakin elokuvas esiintyy salapoliisiromaanikirjailijatar Rva Oliverkin, jonka miällän itte Agatha Christieksi. Ihaalen sitäkin, se syää omppujaan autosnaan ja viskoo klasista raarot pihalle (ompunraarot) tai purottaa apukuskin pualelle laattialle. Apukuskin istuun on täynnään muistiinpanovälinehiä, käytettyjä nenäliinoja ja ties mitä sattuu.Suloisessa sekamelskassa.

En tiärä kumpahanko mun teköö miäli samaastua. On ollu havaattenivani notta molempihin. Toki Rva Oliverina tairan elääkkin iliman kirian kirioottamista mutta niinku päällisin pualin oon justihin samanlaanen ku se. Toki ompunraarot laitan piojätteesehen. Mutta muutoon on tavarat ja langat sekamelskas.

Kaipaan huushollihini Herculea palvelijoineen asumahan eres pariksi viikoksi, elikkä tekisin Herculesta ittelleni ammattijärjestäjän. Ja mä saisin jatkaa eloani Rva Oliverina.