Olen miettinyt, mistä kummasta sain tämän syvän inhoni imuroimista, pyykinpesua, silitystä, puhtaan pyykin keräystä, astianpesukoneen tyhjäystä ja sänkyvaatteiden vaihtoa kohtaan?

Olin nuorena ja nuorempanakin vielä kova siivoamaan. Koskaan ei ollut silittämätöntä pyykkiä ei pesemättömiä petivaatteita ei imuroimattomia huoneita. Kaappien ja vaatehuoneiden hyllyt saattoivat olla kyllä sikinsokin. Mutta sehän oli vain selitettävissä sillä, että "näytä minulle nainen, jonka kaapit ovat järjestyksessä, niin minä näytän sinulle naisen, jonka pää ei ole järjestyksessä tai näytä minulle nainen, jonka kaapit ovat epäjärjestyksessä, niin minä näytän sinulle naisen, jonka pää on järjestyksessä!"

Kaappien tai vaatehuoneen sisltö ei mua krassaa vaan kaikki tuolla ylhäällä ekaksi mainittu. Krassaa niin kovasti, että tunnen jo pelkästä sanasta imuri syvää ahdistusta, melkein paniikkia, syvää vastenmielisyyttä, hyvä, etten joudu lähtemään sydämen lisäsykkeen vuoksi rytminvaihdokseen. Ja oksentamaan.

Olen nyt selittänyt sen sillä, että minä olen työni kotitöiden osalta tehnyt. Jokaiselle on annettu kotitöihin oma kiintiönsä  ja minä olen sen jo saavuttanut ja jokainen imurointikerta on kiintiön ylitys. Vähän niin kuin nopealyöntinen sydänkin. Lääkäri sanoi siitä, että jokaiselle meille on annettu oma kiintiö sykemäärään ja minä vain kulutan sen nopeampaan pois.

Kotitöiden kiintiöni on nyt täynnä!

... joten paikka siivoojalle ja kodinhengettärelle on avoinna. Miksi se ei muuten olisikin kodinhengelle, mitään hengetärtä tarvi?