Ollappa yhtä pirtiä ja punaposkinen ku Pyry ja Elias mennä viikolla Kajaanis, Äändi Pööd (niinku Pyry sanoos vihaasia lintuja) mailmas! Mä saan poskeni punaasiksi jo pelekästä ajatuksesta mennä pihalle kylymähän viimahan.

Moon palio kuunnellu urheelusta juttuja tv:stä; joku menöö kattomahan sitä Sotsihin, joku menöö itte toimintahan mukahan, lopuulla on julmetusti miälipiteetä kuinka ja kuka ja mistä ja montako mitallia.

Kuuntelin naismäkilaskijaa. Se haluaas kasvaa urheelijana.

Kasvaa ihimisenä? Kasvaa urheelijana? Kasvaa mummana? Kasvaa ja kasvaa. Kasvaa eläämenä? Hmm? Naismäkilaskija? Minkälaanen sellaanen mäki on, jokon tehty naisista?

Isojen yritysten elämähän minoon samaastunu sillä lailla, notta osaan ittekkin antaa tulosvarootuksen lankakaupas käynnin jäläkihin. Ny jos kokeelis urheelumailmaa. Minen oo koskaan kasvanu (jos en piänentynykkään) urheelijana. Josko samaastuuskin siihen seuraavaksi; urheelijana kasvamisehen.

Lumilautaalu? Ny on jo jonkin verran lunta ja parvekkehellani on vanhaa harmaata lautaa. Tairan siapata siältä lauranpätkän kainalohoni, ku lähären kylille. Ja ryhyryn orottamahan kasvua. Urheelijana. Tai lauranpätkän kuljettajana.