Pitää illalla kattua, oisko mulla sellaasta 20 tonnin euron vanhaa rahaa, kuparimarkkaa tai eres 15 tonnin euron 50 pennistä. Plootuja mullei oo, on siinä kukkaros ollu painua, ku sinne on aikoonaan tällänny muutamankin plootun. Ei oo ainakaan tuuli viäny. Mun rahani ovat palanehia, siis mun oletetut rahani ei oo palanu vaan ne vanhat, jokka moon joskus saanu. Käskettihin liottaa piimäs. Höhpöh. Litra rasvatonta piimää vaan katos ja rahat on yhtä mustia ku ennenki.

Niin...ny minen oikeen tierä, miten päin täs olis. Jotenki aivan kuin punastuttaaskin. Kyllä ne mainostajat tiätää. Sähköpostisnani oli nyt kaupiteltavana Bekhamin Daavidin podiveöri. Silloli uus mallisto. Toki vanhaa mallistoaankaan tierä, mutta josko nyt ehtis uutehen mukahan. Voi toki olla, ettei siinä samas saa Bekhamin Daavidia kotia vaikka kuinka tekis tilauksen.

Toki kylymä siinä Bekhamin malliston kletuus tulis! Miäsmallilla ei ollu yhtäkään klettua päällään, ei ainakaan yläpääs ja alapäätä ei sitten näytettykään! Niin, näky vaan sellaanen pyykkilauta vatta ja melekooset hauikset. Vähä niinku mulla.

Eka miälleyhtymä oli, ku luin saamani sähköpostiviästin otsikon, notta Daavid Bekhammi padikaardina. Mutta mitä kukkua, miksikään henkivartijaksi sei ookkaan ryhtymäs vaan kaupitteli ainuastaan olemattomia klettuja vähä niinku Keisarikin esitteli aikoonaan uusia vaatteitaan.

Mä asun tositosi vaarallises pikkupitäjäs. Johan sitä ny pyykkilautavattaasta henkivartijaakin tarvittis, ainakin ku Kettulan ristööksistä aamuusin teköö hyäkkäysylityksiä tiän ylitte Isoruupertin karulta bänkgaattanille. Joka aamu otetahan mummasta mittaa. Pitääs oikeen joku aamu jäärä suajatiälle huitoomahan sateenvarjolla ja olla tiäntukkona.