Kaaoshuivi kuvastaa useen täyrellisesti omaa miälentilaa tai tippaleipäaivojen olotilaa. Mullon meneellään sellaanen vaihe elämäs, notta tuahrun aika heleposti ja moni asia jää hampahankolohon. Niinku ny sekin, ku nuari poijankoltiaanen saa heitellä tupakantumppinsa porraspiälehen tai nurmikolle kaikkien nähtäville. Musta ei oo siihen, notta kerääsin ne ja kävisin viemäs sille takaasin ja sanoosin, katto ku sulta on puronnu nämä, ookko kaivannu?

Mä oon ny muutoonkin simppaallu tätä iänkohtaa vastahan, omaani siis. Joskus luuli, notta tuloo sellaanenkin vaihes elämäs, notta saa hianosti sanottuna elää ittelleen.

Ny mä tierän, koska se aika on! Se on silloon, ku ei jaksa enää muuta, ku vaan maata pikkupaikkakunnan sairaalan petis ja orottaa, notta joku tulis käymähän. Joku tulis käymähän, joka ilta. Joka ilta. Istuusin pitkiä aikoja jutellen viarahani kans. Ja ku se tulis seuraavana iltana taas töirensä päälle uurestansa ja kysyys:"Onko joku muukin käynyt päivän mittahan?", niin vastaasin, ei oo kukaan ollu, ei oo kukaan käyny aikoohin.

Tämä ikäni on ny jollakin lailla jumiis lastenlapsien, lasten ja omien iäkkähien vanhempien välis. Siihen välihin pitää viälä mahtua ihimiset tyäpaikalla ja kaikki tyähön kuuluvat muukkin ihimiskontaktit ja harrastukset ja kökkätyät.

Mullon sellaanen tunnes, nottoon puronnu prunnihin. Mä seison siälä alahalla kainalootani myäten vedes (onneksi niin päin, notta nilikat on alimmaasena, ei pää) ja kuuntelen kuinka ylhäältä vaan huuretahan, notta mitä pitää teherä ja mihinkä mennä, kuka orottaa mihinäkin.

Kuinka täs ny näin kävi? Minen halua orottaa sitä 86 veen rauhaisaa aikaakaan, ku sitten heleposti joutuu jakamahan huanehensa 3 muunkin kans ja jokaanen nukkuu omahan lajihinsa, enempi tai vähempi hiliaasesti. Ja asiakkin alakaa pyärimähän piänis ympyröös ja lähellä omaa napaa. Järki tallella ja jalakojen voima katees. Jumis siäläkin.

Tämä prunnis olo taitaa olla se keskikohta, jolloon on viälä kaikki suurin piirteen mallillansa?

Seuraavan autonklasista viskaastun tupakintumpin nakkaan takaasin autohonsa. Palavana...
 
Notta...linnas rookatahan! Kiriootelkaa mulle,  piirakan pitää olla kluteenitonta ja fiilankaa ei tarvitte olla terävä, minen jaksa nylkyttää mitään poikki. Käymähän ei trenkää tulla. Käännyn seinähän päin ja nukun harmaa filtti korvilla. En ryhyry Nukkumatin pahimmaksi viholliseksi, viralliseksi valavojaksi; Gerlanderin Aulikseksi. Teherähän sitten jäläkinpäin niinku linnas sovittihin.