Molin 2 vuatiahan Pyrypoijan kans pulukkaa lenkittämäs lauvantaki-illalla. Oli ostettu oikeen uus pulukkakin, notta poika sais istua reippahas vauhris kyyris. Aivan niinku äitinsä aikoonaan…jokaasena arkiaamuna oli kinttuni maitohapoolla ja henki kurkus enneku sain flikan hoitohon..soli huutanu pulukas koko matkan, notta lujempaa, lujempaa, LUJEMPAA! Ja minä juaksin henki hapatuksis.

Justihin niin, poijallakin oli omat suunnitelmat heti aluusta asti. Laittoo vetämähän pulukkaa, tyhyjää pulukkaa ja itte mennä klenhoosti reipasta tahtia mihkä halus. Onneksi eres suunnan sain pirettyä samahan suuntahan. Poika taputteli jokaasen aurauskepin tutuksi. Jokaanen vähä suuree lumikikkare piti heittää ojanpenkalle. Jokaanen jäänpala oli koskettamisen arvoonen. Ohi ajanehet autot oli kattomisen ansaannehet.

Koko aijan olimma sen miälestä väärällä pualella tiätä. Välillä veti itte tyhyjää pulukkaa ja ku kysyyn, notta saako mumma istua pulukkahan, niin tuli vaan topakasti; Ei! Avonaasesta kylän posti-heittolaatikosta poika halus jälielle jäänehen sanomalehren ja hoki ota potti, ota potti. Siinei muu auttanu ku antaa poijan kainalohon lehti, muutoon matka olis tyssänny siihen. Sitten taas hetkisen kuljimma samahan suuntahan, ku se pyärti palauttamahan leheren samahan paikkahan mistoli sen saanukki. Posti tuli lujettua.

Täälä on viälä kylillä avonaasia heittolaatikoota pyhä/lauvantaki?postia varten. Joskus harmitteloo, kun ei asu enää sellaases paikas, notta posti tulis heittolaatikkohon. Mitähän ilua sitä piremmän päälle olis. Ei muuta, ku nostalgiset muistot. Ja pakko olis pukia lehtiä hakies muutaki aamuusin päällensä ku aamutakin. Tukanki pitääs kammata alahappäin.

Muistan kuinka kakarana tuli aika kauvaskin meirän arkiposti, samahan avonaasehen katoksillisehen laatikkohon koko kylän postin kans. Ei silloon puhuttu mitään kirie- tai korttisalaasuuksista. Jokaanen kylällä tiäsi, kukoli saanu jo toisen sähkölaskun peräjäläkihin (toisen täytyi siis olla krävöö), kukoli saanu kortin ja keltä ja mitä lehtiä oli tullu tilatuksi. Jossei ny kiriehiä oikeen aukaastu niin ainaki kortit lujettihin. 

Urheeluselostukset ottaa mua kauhiasti kupolihin. Mulle tuloo urheeluselostuksista kummallinen olotila. Vähä niinku olis itku kurkus. Mulla. Ei selostajalla.

Oikeen pysähryyn miättimähän, notta mikä kumma niis kaihertaa. Molin koko päivän töis joutunu kuulemahan, ku selostaja henkihapatuksis selosti rarios, notta kymmenen sekunttia viälä aikaa...Lajia en ny muista. Tottapa jotakin sellaasta, mihinä mennähän tosi lujaa. Ja selostetahan niinku viimmeestä päivää.

Mä hoksasin sen. Mua aharistaa, kun kaikki siälä urheelukisoos tuntuu olevan niin aikahansaapia ja troiskees. Hyväs kunnos ja puhtia täynnään. Vauhtia riittää ja tuloksia syntyy. Ja sitä mukaa, kun non puhtia täynnä, multa puhti katuaa. Eräänlaasta kaikkensa antamista urheelun etehen tääkin on. Pelekkä urheeluselostusten kuuntelu.

Mäkin voisin tänään tyäpäivän päätteheksi tai vaikka heti nyplöösillan jäläkihin heittäytyä laattialle niinku maaliviivalle kaikkeni antanehena. Luulis, notta joku tulis nostamahan ylähän ennen kotia lähtyä. Ja jossei kukaan tuukkaan nostamahan tai tuamahan mustikkasoppaa, niin hätäkös siinon lämpööses makoolla, iliman suksia.