Alakaa pikkuhiljaa kostautumahan sellaanen asia, ku kroikoottelu koto-oloos heppoosis kesäkletuus. Nottei aina eres havaatte, notton jotain päällä. Tai ei oo.

Aamuusin viimmeesehen asti kapinootten aamupesuulle menua ja tälläytymistä vastahan. Uus sähköhammashariaki on ouroksestansa vastenmiälinen. Ikenehetki on sitä miältä. Minen havaatte, ku hinkkaan ittepyärivällä terällä niinku solis liikkumatoon haria. No, joku aamu osaan senkin, hampahienpesun. Oonhan joskus oppinu piänenä potallekkin (?).

Tukka on harottaa herätes niinku ojalan uuninluuta. Onneksi ei näje ittiään vireolta kuinka sitä kiaputtaa ittiään koko yän. Rauhas maaten sellaasta tukkaa ei tulisi kellekkään. Vasta justihin lähärön erellä pujen kletut päälleni, heti föönauksen jäläkihin. Ja sitten onki jo paanalle kiirus.

Pääsin eileen etenemähän 250 metriä maantiän sivua pitkin, ku takin sisällä tuntu kumman heppooselta. Vaivihkaa päällystakin knapinraoosta kokeelin outua kevyttä tuntua. Olinko muka laihtunu, notta takki tuntuus isoommalta. Knappienraosta ei osunukkaan pellavaa sormenpäihin vaan sisäpairan pampuusta neulosta. Laitoon laukun maahan ja kokeelin kattua takin heleman alle…siältä ei heilahrellukkaan pellavahuituloota!

Kauhialla kiiruhulla takaasi kotia, matkaaki siunaantu sillä lailla jo pualisen kilometriä ei mihkään, siunaten pitkähköä takkia. Pukemahan.

Päälläni oli vaan talavikengät, paksut sukkahousut ja pellavakletun alle tuleva sisäpaita. Peittävä klettu oli unohrettuna makkaris henkarilla.

Ja ny ei ollu kysees ollenkaan, ei ollenkaan, mikään unohteleminen tai unohrus. Molin vaan häirääntyny muihin hommiihin kesken pukemisen.

Aivan taatusti tulin eileen jalakahoirosta kotia vaatteet päällä. Ny aamulla, ku piti laittaa sama klettu päälleni, sitei oo mihinään! Enää kerkiä kattellakkaan, minen tajua. Tottapa son jääkaapis, niinku kerraasti villasukakki.