ja ja ja

Tähän .  pisteehin on taas tultu. Myyntihin menos olevat tavarat alakaa lojuulemahan epämäärääsesti. Markkinat lähestyy ja sitä mukaa pahenoo mun ...jahas jahas alko soimaan pääs kesäruunipluus...

No, joka tapaukses ne markkinat lähestyy ja uskokaa tai äläkää; mulla On Oma Tyähuoneskin. (Mistäs tua pääte kin tuli, aivan ku mullolis jotain eneekin. Pyh.) Sinnei vaan maharu enää mitään. Raivasin siälä tyäpöytää esille ja välillä aina huurahtelin, ai että, mullon tälläänenki, voi ku kiva mulla on tämäkin, voi pahus, mitä tämä täälä teköö, mähän lupasin palauttaa sen, aiettä oonko mä näitäkin tehny...mitä prkle, non keskenerääsiä ja mä ku luulin, nottoon teheny ne. Ei ihimekään, ku niitei löytyny mistään. Mihinähän mun niittipyssy on? Son varmahan kuallu, se on ollu katees taas... laskin, notta aika kauvan.

on ollu näin kostiaa, notta Marjan laihnakiriatki alakaa kupruulla ja mun kukkaruukus oleva kosteuren ilimaasin kiiltää kosteuresta, vaikken oo koko kukkaa eres ehtiny kastellakkaan
On se. On se. On se pölyä tuas leheres, ei jauhoja taikka muuta nenähän veret-tä-vää.
ei nua mitään nakkia oo taikka kryynimakkarootakaan. Non viimme kevääsiä kynttilöötä, jokka unohtu viärä klasitetulta parvekkehelta pois. Nua ei oo eres ollu suaras auringonpaistehes eikä oikeen vinoskaan, kunhan ovat lojuneet hyllyn välis. Laitoon sinne takaasin taltehen, tiärä vaikka suaristuusivat viälä, ku aikansa rypevät lämmös kiamurrellen.

Villakoirat sano, nottei niitä saa kuvata, niillei ollu tukka hyvin.