Jouruun kauvan istumahan täs yhtenä päivänä paikallani ja väsäämähän vyätteitä erilaasille villaasille tuattehille, siinoli aikaa miättiä.

Miätiin, jos olis lumikuuro ja viälä päällepääskytysten lumisokiakin, niin ihmettelis vain, mitä kumman kylymää maas on. Sitäki miätiin, notta minkälaasta ruakaa pitää laittaa, jos laitetahan länsilounasta? Varsinki länsilounas 5. Entäs etelälounas 7?

Jollaki voi olla voimakkahasti valikoova kuulo, notta vois välillä kysyä, notta onko kuulolaite offilla? Son eräänlaasta valikoovaa kuuroutta.

Sitten joku voi olla voimakas kuuro; tiedä ny sitten, onko sillä niinku käsien voimat mahrottomia vaiko atleetti ruumihinrakenteeltahansa, muttei kuule mitään. Jos olis ukkoskuuro, niin ei tarvittisi peljätä ukkoosen jylinää, sais yälläki nukuttua vaikka kolikärryyllä ajeltaiskin taivahalla. Sarekuuro ei kuule saretta eikä piskojen ropinaa mutta näköö sen tulevan. Vesikuuro on vähän samantapaanen.

Uskalla sitte ajatellakaan, mitä tarkoottaa kuurosare? Mitä silloon tuloo taivahan täyreltä? Tykkään Lontoon rakeista, niitä myyrähän oikeen pussiis, samoon raesokuriakin. Voi mussutella kumpaaki, kuulematta hampahien välistä mitään, son raekuuro.

Toisaalta vois olla mukavaa olla vain vähäänen kuuro. Porukas olis kurjaa olla yksittäänen kuuro tai jopa umpikuuro. Mikä se on, jos kaarderoopis o vain kinnaavia klettuja henkariilla ja ahtautuus niihin, muttei kuule saumojen ritinää? Son runsas kuuro.