Härkä-Vävy täytti tänään 29 v. Se vastas mun onnitteluuhin, jotta aivan pitää jo peljätä, jos alkakaa kriisi. Vävyn vaimo kysy sitten, notta miltä se tuntuu, ku se kriisi tuloo ja huamaako sen?

Eihän siihen ny muu auttanu, ku sanua, notta KYLLÄ sen Huamaa ja Kuuloo. Jossei aina nuata erellä mainittuja, niin ainaki sitten sen Tuntoo sialunsyövereis tai krupis.

Mä täytin joskus 30 ja mulle sano yks naisihiminen, että voi kauhiaa, sulla on nyt sitten kriisi. Mua hymyylytti, notta vanhojen akkojen horinoota. Siitä päivästä tasan 2 viikkua meni, niin sitten Se Tuli. Kriisi. Sen vain tiäsi, notta aikuuselle vuasikymmenelle ja suurihin saappahisin oli astuttu. Piti olla äitiä ja uranaista niin vimpan päälle. No, sen kriisin kans päriäs hyvin 10 vuatta.

Sitten 40-vuatispäivänäni päätin oikaasta töihin mennessäni urheelukentän poikki turkissani talavipakkaasella. Minen muistanukkaa, notta isoo tienpenkka olis vastas. Kattoon hetken sitä penkkaa ja ajattelin, notten kerkiä eres takaasikkaan lähtiä, ei muuta ku heitin laukkuni penkalle ja nostin helemojani ja meinasin juasta sen penkan ylähän. Juasta...paksus lumes, joka upotti joka kokeelulla. Lopulta KONTTASIN penkan ylähän ja turkkini keräs kaiken lumen erellään helemojeni alle. (Virkisti tosi voimakkahasti...)

Saatari ku nyppi konttaalu ittetuntua ja lujaa. Siinä meni viimmeesetki rippehet jostaki. Penkalla lopulta seisoessani olin aivan toinen nainen kuin se, joka oikaasi kentän poikki. Musta oli tullu yhyrellä konttauksella aikuunen, tosi aikuunen. Sitä kriisiä sitten onki kestäny toistakymmentä vuatta; pitkä rupiama etiäppäin eikä loppua näjy.