Mun lapsenlapseni ei osaa viälä puhua, muuta ku sitä täysin omaa toista kotimaastaan, sitä jotei muut ymmärrä, ku vain äiti ja isä ja senkin puheen ne seliittää aina parhain päin. Antavat ymmärtää, jotta pikkuunen on aina samaa miältä niiren kans ja sanoo useen, jooooo.

Niin, piti kertomani yhtä juttua ystäväni tyttärentyttärestä Mesistä, joka on jo oppinu tätä mieränki kiältä, johona on ei-sanojaki. Useen palio niitä. Mumma oli tilannu isoon paketillisen tavaraa, johona oli ollu Mesillekki mukavat balleriinat (joita sitte on piretty siitä lähtien yätä päivää). Pikku-Mesin äiti oli hokinu kotona, notta sitten kiität mummaa ja sanot, kiitos mumma! Lapsi oli nyäkytelly. Asia oli sovittu. Se puhutahan, mitä kotua lähties sovitahan.

Oli menty sitte mumman tyä ja mitään kiitosta ei ollu kuulunu pikku-Mesin suusta. Äitinsä oli monehen otteesehen sanonu, notta mitä sun piti sanua mummalle? Syvä hiliaasuus. Äitinsä oli kehootellu usiemman kerran, notta mee ny sanomahan kiitos, ku sait paketista omiaki tavaroota. Ei mitään, tyttö oli vain kattahtanu äitihinsä ja jatkanu hommiaan. Lopulta äitinsä oli sanonu, notta nyt meet sanomahan mummalle sen, mitä sun pitikin sanua!

Mesi oli hypähdelly mumman etehen ja kattonu suaraa mummaa silimihin ja sanonu kirkkahalla äänellä:"Osta mumma mulle pyälä!"