SusuPetalin "Goottiemon kauhujen lipas" on lujettu!

Mulla on lyhkääset yät, nukun aika nopiasti. Kuinka sen ny ottaakin; nopiasti taikka huanosti. Nyt ei ollu tuskan uitua, ku oli hyvää lujettavaa! Ei tarvinnu yksin valavua. Tykkäsin kirjaasinten koostakin, vaikka loppujen lopuuksi sei oo mulle merkittävää (mä näjen kyllä, varsinkin iliman klasia), ei ollu sivut täytehen ahretun tuntuusia, niinku ne joskus on. Lukeminen eteni leppoosasti. Ja torentuntuusesti...ei mitään hekumoontia, kuinka heleppua olis julkaasta kiria. Tai kuinka heleppua olis olla kustantajan ja kuvittajan välimaastos. Ja murkkujen ja niiren isän.

Mä en oo kiria-arvostelija mutta osaan hyvinki lukia ja lujen vain sellaasia kirioja, joista tykkään. Kiriootan tätä ...jestas sentään...mulla on tv äänettömänä ja tuloo jokin ohojelma, raamaa ja minen muistanu, notta tv on auki tuas sivus ja yks kaks näjin sivusilimällä kuinka villisika tuloo kohoren, isoo pää oli ruurun kokoonen, oikeen mä ääneheni älährin. Kerkes jo koko elämäni lipua silimieni ohitti...

Mihkähän mä jäin, niin mä lujen vain sellaasia kirjoja, joista tykkään. Tykkäsin tästä! Kirias oli hyvin piirrettyjä kuviakin, senkin SusuPetal osaa. Kirian päähenkilöhön oli tosi heleppua samaastua, villasukkineen ja suusta pääsevine sammakkoineen. Mä ihaalen SusuPetalia jo siinäkin, ku se osaa kirioottaa niin monenalaasia kirioja. Novelleja, sairaalapäiväkirjaa runoineen ja sarjakuviakin, meihin jokaasihin iskevine teksteineen. Kaikis näis on yhteestä niiren ihmisläheesyys, kiriat on oikialle ihimiselle kiriootettuja, meistä tavallisista ihimisistä, ihmisen kokoosesta elämästä. Ei kauniita ja rohkioota.

Tämä postaus ei ehtiny kirianpäivähän mutta kirianpäivähän on jokaasena päivänä (ja öisinki)! Tänäänkin.